sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Mangoleivokset



Herkulliset mangoleivokset

Kääretorttupohja:
4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita ne varovasti muna-sokerivaahtoon. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle ja paista 225 asteessa n. 8 minuuttia.

Kostutus:
3/4 dl appelsiinimehua (laimenna hieman vedellä)

Hyydyke:
1 prk rahkaa (250 g)
100 g valkosuklaata
½ dl sokeria
½ dl appelsiinimehua
2 liivatelehteä
1 prk Flora Vispiä

Päälle: 
2 prk (yht 250g) mangososetta (laitoin mango-pilttiä)

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 5-10 minuutiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita rahkaan sulatettu valkosuklaa ja sokeri. Sulata kylmästä vedestä puristetut liivatelehdet kiehuvan kuumaan appelsiinimehuun. Lisää liivateseos ohuena nauhana rahkan joukkoon. Lisää viimeisenä kermavaahto.

Kaada rahkaseos kostutetun kääretorttupohjan päälle ja levitä tasaiseksi. Laita jääkaappiin hyytymään. Kun on hyytynyt muutamia tunteja, levitä "piirakan" päälle pilttiä tms. Leikkaa piirakka leivoksiksi.

Mangopiltin voi vaihtaa johonkin muuhun hedelmä- tai marjasoseeseen, tai esim. vanukkaaseen. Vauvanruokia kannattaa maistella, onko niissä tarpeeksi sokeria ja lisää tarpeen tullen. Mangopiltti on tarpeeksi maukasta ilman sokerin lisäämistäkin :)

Ohje otettu Herkkusuut-blogista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti