lauantai 25. kesäkuuta 2011

Rippijuhliin mansikkamousse-täytekakkuja



Nämä täytekakut tein viikko sitten Samin rippijuhliin. Väliin toivottiin mansikkamoussea ja päälle vihreitä kukkia marsipaanista.

Tein moussen 6 munan kakkuun. Ennen moussen valmistamista kannattaa kakkupohja leikata valmiiksi esim. kolmeen osaan ja laittaa kostutushommat valmiiksi. Kostutin nämä kakut Spritella.

Mansikkamousse

7 liivatelehteä
2 dl Flora Vispiä
150 g ranskankermaa (eli Creme Fraiche)
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1½-2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
300 g mansikoita soseutettuna


Ota tuorejuusto huoneenlämpöön pehmenemään. Liota liivatelehtiä runsaassa kylmässä vedessä n. 10 min. Sulata mansikat ja soseuta ne tehosekoittimella. Vatkaa Flora Vispi vaahdoksi. Sekoita keskenään ranskankerma, tuorejuusto, sokeri, vaniljasokeri ja soseutetut mansikat. Liuota vedestä puristetut liivatelehdet puoleen desiin kiehuvaa vettä, anna jäähtyä hetki. Kaada liivateseos edellä mainittuun seokseen ohuena nauhana, sekoita hyvin ja nostele joukkoon lopuksi kermavaahto.

Parhaiten kakunteko onnistuu kun kokoaa kakun irtopohjavuokaan. Itse paistan kakun 24 cm halk. kakkuvuokassa ja täytän irtopohjavuokaan joka on saman kokoinen. Kakusta tulee kuitenkin korkeampi kuin irtopohjavuoka, joten reunoja pitää jatkaa reunakalvoilla tai esim. kaksinkertaisesta leivinpaperista tehdyillä suikaleilla, jotka ikään kuin jatkaa kakkuvuoan reunoja. (Kiinnitä ne toisiinsa teipinpalalla). Laita ensin irtopohjavuoan reunan ja pohjan väliin leivinpaperi ja kiinnitä reunus. Aloita sitten kakun kokoaminen kuten normaalisti, pohjalevy ensin, kostuta, puolet täytteestä sen päälle ja seuraava kerros jne.

Hyydytä kakkua n. 4 tuntia tai yön yli jääkaapissa. Avaa irtopohjavuoan reunus ja poista leivinpaperisuikaleet. 

Vatkaa Flora Vispi ja Flora Kuohu-purkit vaahdoksi, mausta sokerilla ja vanilliinisokerilla ja levitä kermavaahto kakulle. 

Mansikkamoussen ohje alunperin Hellapoliisilta (muokkasin hieman ohjetta). Täyttämisohjeita luin Kinuskikissalta. 

Liivatteilla hyydytettävää moussea sisältävät täytekakut kannattaa tehdä irtopohjavuokaan, koska muuten joutuu olemaan tosi varovainen ettei moussea valu kakun välistä pois. Sitä tulee yhteen väliin melko runsaasti ja se on ennen hyytymistään melko vetelää tavaraa.

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Mansikkamousse-koekakku


Minulta tilattiin rippijuhliin mansikkamoussekakkuja, ja piti kokeilla etukäteen ohjetta. Ohje otettu Hellapoliisilta, mutta muokattu hieman. Mietin mihin mahaan tällainen valtava kakku syödään, ja päätin viedä sen pikkuveljen 18v synttärikakuksi päivän myöhässä. Kakun pintaan tekaisin kuvioraapalla kuvioita. Miesmäisiä koristeita en ehtinyt tekemään, joten vaaleanpunaiset kukat sai kelvata kun niitä löytyi kaapista.
Mansikkamoussen ohjeen tulee sitten niiden rippikakkujen kanssa..

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Ajoneuvoasentaja-serkulle valmistujaistäytekakut

Serkkupoika valmistui ajoneuvoasentajaksi ja tein juhliin mansikkatäytekakkuja. Yritin taas kehitellä kakunkoristeeksi jotain pientä juttua, mikä liittyy ammattiin. Molemmat kakut ovat samanlaisia lukuunottamatta koristeita. Koristeet marsipaania.

Hirmuinen helle vähä stressas, kermahan menee hetkessä lötköksi. Päätin sitte tehä tuommoset sileäreunaiset kakut ettei tarvi hermoilla pursotusten kans. Noihin koukeroihin vatkasin kerman erikseen ja sitte ihan täysiä pursottelin.

 Tässä koristelaatta jonka päällä ruusu ja jakoavain (tai joku työkalu).


Tässä kans laatta, jonka päällä ruusu ja autonrengas.

Taas kinkkuvoikkari valmistujaisiin


Serkun valmistujaisjuhliin tein taas samaa voileipäkakkua, nyt kokeilin tehä niin, että 2 kerrosta oli ruisvuokaleipää ja 3 kerrosta grahampaahtoleipää. (vuorotellen) Ja tämä poikkeaa edellisistä myös siten, että nyt jaksoin kaivaa kaapista pursotusvälineet. Saavutus sekin :)

Pieni perus täytekakku



Onnin kummit tuli kylään, niin tein niille vähä etukäteen synttärisyöminkejä. Tulevat pian seuraavan kerran ens kesänä käymään niin jäis synttärit juhlistamatta. :) En kuitenkaan kehannu mitään 1v-juttua tuohon laittaa kun synttäripäivään oli vielä useampi viikko aikaa.
Tein näitä kakkuja tosi tiukassa aikataulussa ja samalla siivosin hullun lailla. :)

Ruusuritarikunnan suklaakakku


Ruusuritarikunnan suklaakakku

150 g tummaa suklaata
150 g voita
2 dl sokeria
3 keltuaista
1 dl vehnäjauhoja
3 valkuaista

Kuorrutus:
3 rkl vispikermaa
2 levyä Panda minttusuklaata à 100g (tai 200 g Fazermint konvehteja) 

(koristeeksi n. 100 g tummaa suklaata tai minttusuklaarakeita)

Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan pohjan ja reunan väliin. (Pohjan halk. n. 22-24cm.) 

Erottele munista valkuaiset ja keltuaiset. Sulata kattilassa miedolla lämmöllä voi ja paloiteltu suklaa rauhallisesti sekoittaen. Siirrä kattila heti pois levyltä kun suklaa on sulanut. Sekoita joukkoon sokeri, keltuaiset ja vehnäjauhot. Vaahdota valkuaiset napakaksi vaahdoksi. Sekoita vaahto kevyesti nostelemalla taikinaan. Kaada taikina vuokaan. 

Paista 175 asteisen uunin alimmalla tasolla 35 minuuttia. Irrota kakku vuoasta hieman jäähtyneenä. Kakku saa jäähtyä kokonaan ennen kuorruttamista. Nosta kakku valmiiksi tarjottimelle ja laita leivinpaperisuikaleet suojaamaan tarjotinta. 

Paloittele kattilaan minttusuklaa ja sulata se. Sekoita joukkoon kerma. Kaada kuorrutus heti kakun päälle ja anna valua reunoille. Tasoita kakun pinta esim. palettiveitsellä nopeasti tasaiseksi. (Jähmettyy tosi nopeasti.) Laita kakku jääkaappiin. Kun kuorrutus on jähmettynyt, poista leivinpaperisuikaleet varovasti vaikkapa veitsen avulla. Kakku säilyy jääkaapissa useamman päivän.

No, säilyy jos säilyy. Tämä on mielettömän hyvää! Pohja muistuttaa mutakakkua, on aika tuhtia tavaraa. Pohjasta tulee muistaakseni alle 2 cm paksu. Laitoin Pirkka Minttusuklaarakeita koristeeksi reunoille, ja samaisia rakeita silppusin tuohon keskelle. Oli niin kiire tehä tämäki ettei jääny aikaa miettiä hienompia koristeluja. Tätäkin syötiin siis Onnin varhennetuilla synttäreillä.

Tradenomille valmistujaiskakku


Isosisko valmistui tradenomiksi aikaisemmin keväällä ja juhli yhtäaikaa autonasentajaveljen kanssa. Tein sitte hänellekki ammattiin liittyvää kakkua. Muistaakseni yhdessä sankarin kanssa suunniteltiin tätä koristusta... Olin kyllä aluksi hieman epäilevällä kannalla tuon läppärin onnistumisen suhteen, mutta kyllähän tuo suht hyvin onnistui. Koristeet sokerimassaa ja marsipaania. Tähän en pursotellu mitään kun ne ois vieny tilaa ja huomiota noilta koristeilta.

Ajoneuvoasentajalle valmistujaiskakku



Pikkuveli valmistui ajoneuvoasentajaksi, ja tein juhliin kakkua. Koristeeksi en keksiny aluksi mitään, ja muutama autontekele päätyi kompostiin. Nuo öljypönttö ja pölykapseli on tehty sitte paniikissa viime hetkellä. Kärkkäiseltä oli loppunu hopea kristallipulveri niin korvasin sen jollain helmenvalkoisella.

Pursottelen nykyään sellaisella kokoonpanolla että purkki Flora vispiä ja purkki Flora kuohua. Flora vispiä ei saa enää tarpeeksi tökötiksi ja pursotukset on sitte mitä on. Tuohon vispi+kuohuyhistelmään oon ollu enemmän ku tyytyväinen.

Pahoitteluni että kuva otettu vähä viime tipassa, ku keretty leikata jo muutama palanen :P

torstai 2. kesäkuuta 2011