lauantai 25. helmikuuta 2012

Maidoton Superman-kakku





















 Tällainen Supermankakku lähti eilen erään pikkuherran 6v-synttärikemuille. 
Kakussa 6:n munan pohja, kostutus Spritella, välissä Pirkan mansikkahillo ja Sunnuntai Kuohkeaa Vispiä.

Päällä Sunnuntai Kuohkeaa Vispiä, eli sitä maidotonta. Superman-logon tein marsipaanista,  reunat maalasin mustalla pastavärillä. Muuten kakku onnistui hyvin, mutta "kermaa" en saanut sliipattua tarpeeksi sileäksi, kun koostumus on vähän eri kuin jossain Flora Vispissä/Kuohussa.

torstai 23. helmikuuta 2012

Synttäreitä ystävänpäivähengessä!



Ystävänpäivän tienoilla olleita synttäreitä juhlittiin sydämellisellä ja vähän liiankin koristeellisella kakulla. Omastakin mielestä oli ihan makoisaa kakkua.

tiistai 21. helmikuuta 2012

Täytekakku ystävänpäivämyyjäisiin




Tein täytekakun ystävänpäivämyyjäisiin narutuspalkinnoksi. Toivottavasti maistui voittajalle! :)

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Hääkakkuja


Kävin tässä taannoin kermottamassa hääkakkuja, niitä oli yhteensä 8 kpl. Ikinä ennen en ole ollut tekemisissä tällaisen hääkakkutelineen kans (mitä nyt omaa hääkakkua leikannu tästä samasta telineestä), mut ihmeen hyvin silti sujui. Pursottaminen oli kyllä huomattavasti vaikeampaa tähän kuin tavalliseen kakkuun. Itse en siis osallistunu kakkujen täyttämiseen, kuorrutin vaan. Kukat laittoi joku emännys paikoilleen myöhemmin, ja mun mielestä nuo on ihan kivasti :)

torstai 16. helmikuuta 2012

Maidoton Tomi Traktori täytekakku




















Ihan ensimmäistä kertaa olin tekemisissä maidottomien "kermojen" kanssa, kun minulta tilattiin 3-vuotissynttäreille maidoton kakku. Kokeilin ostaa Sunnuntai Kuohkea Vispi-kermoja. Pelotti. Alkujärkytyksen jälkeen sujui hyvin, maku hieman pahvimainen, mutta menetteli. Koostumus oli aluksi ERITTÄIN kiinteää, niinku pakkauksessa lukikin. Ihan sellaista "leikattavaa". Mutta kun alkoi vatkaamaan, se muuttui aika nopeasti normaali kermavaahdon näköiseksi. Väri oli kuitenkin harmahtavampi.



Väliin ostin maidotonta vaniljakastiketta, sekin Sunnuntai-merkkistä, ja se oli aivan järkyttävää, maku ihan kamala ja väri myös. Sitä en suosittele kenellekään, enkä erehdyksessäkään osta sitä enää ikinä! Kaupassa ajattelin, että se olisi parempaa kuin tuo Kuohkea Vispi.




















Taas päällä Tomi Traktori-koriste, aina melkeen samanlainen, mutta silti hieman erilainen. Mukavahan niitä on värkätä! :)

tiistai 14. helmikuuta 2012

Kinkkuvoileipäkakkuja kihlajaisiin

































Nämä kaksi kinkkuvoileipäkakkua tein serkkutytön kihlajaisiin muutama viikko sitten. Sama ohje kuin aikaisemminkin, leivät ruisvuokaleipä ja grahampaahtoleipä.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Tomi traktorikakku




















Tämä on tehty jo lokakuussa, löysin kuvan jostain, niin pitäähän se toki julkaista. Kokeilin jotain uutta pursotustekniikkaa tähän.

perjantai 10. helmikuuta 2012

70 v. juhliin kakunkoristeita


Minulta tilattiin 70 v-juhliin koristelaatat isoihin levykakkuihin. Laatat ovat kooltaan jotain kymmenen sentin luokkaa... Sankari on työkseen värkännyt autojen parissa, joten tilaaja toivoi koristeisiin jotakin autoihin liittyvää, työkaluja ja tietysti kukkia. Lisäksi pienempiin varakakkuihin tein irrallisia kukkia ja lehtiä.

Koristeet on marsipaanista ja sokerimassasta, jotain on värjätty pastavärillä, kimallus on peräisin kristallipulveripurkista. Kukat on tehty päivänkakkara-silikonimuotilla. Työkaluista minulla ei ole hajuakaan, mutta Bilteman sivuilta katoin vähä mallia, miltä jotku työkalut näyttää. :)

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Tyttövauvan ristiäistäytekakku



















Pieni tyttövauva sai tällaisen ristiäiskakun. Tilaaja toivoi päivänkakkara-silikonimuotilla tehtyjä marsipaanikukkia kakun päälle. Keskellä koripunostyllalla tehtyä kuvioa. Pappikin oli pappojen kanssa miettinyt, että miten ihmeessä kermavaahtoa voi punoa. Ja niin uskomattoman helppoa kun se on! :) Voisin joskus laittaa vaihekuvia, miten sitä tehdään.

Koripunostyllalla tehdessä kannattaa aina laittaa alle ohut kerros kermavaahtoa, ja sitten vasta alkaa "punomaan". Muuten jää ikävännäköisiä "reikiä" joka väliin. Tuota on helpompi tehdä kakun päälle kuin reunoille.