sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Pääsiäisen voileipäkakku

Voileipäkakku sillä perusohjeella, mutta nyt tällainen pienempi.


KINKKUVOILEIPÄKAKKU

16 kpl grahampaahtoleipää
2 ½ dl kasvislientä

Täyte:
300 g kinkkusuikaleita
1 ½ keltaista paprikaa
½ ruukkua persiljaa
2 tlk (á 150 g) ranskankermaa
mustapippuria

Päälle:
1 rs (á 200 g) ruohosipulituorejuustoa
1 tlk (á 150 g) ranskankermaa

Koristeluun:
kurkkua
Ohuen ohutta kinkkua
paprikaa
persiljaa

Leikkaa leivistä reunat pois ja laita pussiin odottamaan ettei kovetu.

Silppua kinkkusuikaleet, paprikat ja persilja pieneksi silpuksi. Sekoita joukkoon ranskankermat. Rouhi joukkoon mustapippuria. (Tarkista maku.)

Keitä kattilassa 2 ½ dl vettä ja liuota siihen puolikas kasvisliemikuutio.

Aloita kakun kokoaminen. Levitä tarjottimelle leivät neljän leipäviipaleen suorakaiteeksi. Yhdessä kerroksessa siis 4 leipää.

Kostuta viipaleet kevyesti kasvisliemellä (varsinkin reunat).

Levitä täytettä leipäviipaleille. Kakkuun tulee 3 väliä, eli jaa aluksi täyte suunnilleen kolmeen osaan. Jatka laittamalla aina täytteen päälle uusi kerros leipiä, kostuta ja levitä täyte.

Kostuta vielä ylin kerros leipää. Sekoita päällistä varten tuorejuustot ja ranskankermat kunnolla sekaisin. Tuorejuusto kannattaa ottaa huoneenlämpöön n. 15 min ennen päällisen tekemistä, että ehtii hieman pehmetä.

Kuorruta kakku tuorejuusto-ranskankermaseoksella. Koristele.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti