lauantai 22. joulukuuta 2012

Kuorrutettu Da Capo kakku

Tein kaksi kuorrutettua romminmakuista suklaakakkua myyjäisiin, kuvankin muistin ottaa vasta pakkaamisen jälkeen...

Da Capo-kakku

150 g margariinia
3 dl sokeria
2 isoa kananmunaa
4½ dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
4 rkl kaakaota
2 dl kermaa/kermamaitoa
1 tl rommiaromia

Vatkaa huoneenlämpöinen margariini sokerin kanssa vaahdoksi. Lisää kananmunat hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita kerman joukkoon rommiaromi. Lisää taikinaan vuorotellen kuiva-aineseosta ja kerma-rommiseosta, sekoittele varovasti. laita taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa n. 50-60 min, kokeile kypsyyttä tikulla.


Kuorrutus:

1 dl kuohukermaa
2 dl sokeria
170 g taloussuklaata

Kiehauta kattilassa kerma ja sokeri. Lisää suklaa palasina ja sekoita vähäisellä lämmöllä kokoajan kunnes sakenee ja tippa hyytyy kylmään veteen. Kaada kuorrutusta jäähtyneen kakun päälle ja anna valua reunoille, varo liikaa sliippaamista, koska jähmettyy nopeaa ja tulee sitten rumaa jälkeä. Anna jähmettyä jääkaapissa esim. pari tuntia.
Kuorrutus onnistuu parhaiten ihan oikeasta kuohukermasta (oranssi purkki) ja Fazerin taloussuklaasta.

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Jugurtti-suklaapiirakka


Ihanaa, mehevää suklaapiirakkaa, oon kyllästyny niihin kuiviin känttyihin!
Ohje jostain äitin keittokirjasta.

Jugurtti-suklaapiirakka

6 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
1 tl suolaa
1,5 tl soodaa
1,5 tl leivinjauhetta

200 g margariinia
2 dl vettä
2 rkl kaakaojauhetta

2 dl hedelmäjugurttia (esim. Arla Ingman Perinteinen mango-appelsiini-jugurtti)
2 munaa

Sekoita kuivat aineet isossa kulhossa keskenään. 
Kiehauta margariini, vesi ja kaakaojauhe ja sekoita ne kuivien aineiden joukkoon. Lisää jugurtti ja kananmunat varovasti taikinaan. Paista 200 asteessa n. 15 min. 

Kuorrutus:

65 g margariinia
2 rkl maitoa
2 rkl kaakaota
3,5 dl tomusokeria

Sulata margariini, sekoita joukkoon muut aineet esim sähkövatkaimella, levitä jäähtyneen piirakan päälle. Koristele halutessasi esim. nonparelleilla tai strösseleillä.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Pätkismuffinit

Jostain oon joskus ottanut Pätkismuffinien ohjeen, ja tein nyt pitkästä aikaa niitä. Ohjeesta tulee 12-15 isoa tai ainakin 20 pienempää.

Pätkismuffinit

1 Pätkis Mini bites pussi
150 g margariinia
1½ dl sokeria
2 munaa
3½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2½ rkl kaakaojauhetta
1½ dl maitoa tai kermaa

Pilko Pätkiksiä rouheeksi. Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää munat yksitellen vatkaten. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan maidon tai kerman kanssa. Lisää lopuksi Pätkisrouhe varovasti sekoittaen. 

Nostele taikinaa kahdella lusikalla vuokiin. Paista mieluiten muffinipellillä. 
Paista 225 asteessa 12-15 min.

torstai 13. joulukuuta 2012

Rieskarullat


Tein ekaa kertaa rieskarullia, naapurin täti antoi ystävällisesti ohjeen, millä hän oli tehnyt näitä. Aluksi yritin netistä etsiä erilaisia rieskarullaohjeita, mutta eihän sieltä loputtomasta viidakosta löytänyt mitään järkevää.

Rieskarullat

1 pss rullarieskoja
1 pkt Koskenlaskijasulatejuustoa (kylmäsavuporo)
1 prk smetanaa
1 pss kinkkusuikaleita
3 suolakurkkua

Sekoita ensin sulatejuusto ja smetana keskenään. (En saanut kunnolla sekaisin muuten kuin sähkövatkaimella). Pilko suolakurkut (vai mitä maustekurkkuja ne virallisesti on) pikku kuutioiksi. Leikkele myös kinkkusuikaleita pienemmäksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja levitä rullarieskojen päälle. Rullaa ja leikkaa palasiksi. (Leikkasin yhden rullarieskan kolmeen osaan.) Laita kylmään.

Mielestäni täytettä oli niin paljon, että siitä olisi riittänyt ainakin 6:lle tai 7:lle rullarieskalle. Tuossa Pohjanmaan leipomon paketissa oli 5 rullarieskaa.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Appelsiini-suklaakakku

Appelsiini-suklaakakku

250 g voita tai margariinia
2,5 dl sokeria
4 pientä / 3 isoa kananmunaa
2,5 tl leivinjauhetta
2,5 tl vanilliinisokeria
3,75 dl vehnäjauhoja
1-1,5 dl tummaa suklaata
1 appelsiinin raastettu kuori
reilu 0,5 dl appelsiinin mehua

Pese appelsiini hyvin ja raasta sen kuori hienoksi raasteeksi (kuoren oranssi osa). Purista appelsiinista mehu sitruspusertimella. Pilko suklaa veitsellä palasiksi. Vatkaa huoneenlämpöinen rasva sokerin kanssa, vatkaa kananmunat yksitellen vaahtoon. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lisää varovasti sekoittaen taikinaan suklaakuutiot, appelsiinin mehu ja kuoriraaste. Voitele ja korppujauhota rengaskakkuvuoka ja laita taikina vuokaan. Paista 175 asteessa 50-60 min.

Tein tähän sitte vielä kuorrutuksen:

1 dl kuohukermaa
2 dl sokeria
170 g taloussuklaata

Kiehauta kattilassa kerma ja sokeri. Lisää suklaa palasina ja sekoita vähäisellä lämmöllä kokoajan kunnes sakenee ja tippa hyytyy kylmään veteen. Kaada kuorrutusta jäähtyneen kakun päälle ja anna valua reunoille, varo liikaa sliippaamista, koska jähmettyy nopeaa ja tulee sitten rumaa jälkeä. Anna jähmettyä jääkaapissa esim. pari tuntia.
Kuorrutus onnistuu parhaiten ihan oikeasta kuohukermasta (oranssi purkki) ja Fazerin taloussuklaasta.

perjantai 7. joulukuuta 2012

Kermaviili-marjapiirakka

Kermaviili-marjapiirakka

150 g margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
1½ dl vehnäjauhoja
1½ dl grahamjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
2 dl marjoja, esim mustikoita tai punaherukoita
1 prk eli 2 dl kermaviiliä
1 kananmuna
1 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria

Vatkaa huoneenlämpöinen margariini sokerin kanssa vaahdoksi, lisää kananmuna vatkaten. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita ne varovasti taikinaan.
Voitele piirasvuoka ja levitä taikina sen pohjalle ja vähän reunoillekin.
Kaada marjat taikinan päälle. Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada marjojen päälle. Paista 200 asteessa n. 15-20 min.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Nasukakku 1-vuotiaalle


Tämän Nasu-kakku meni yksivuotiaan tytön synttäreille. Perinteiset mansikkaiset täytteet ja kermat. Päällä valkosuklaarouhetta, Nasu tehty marsipaanista.

lauantai 1. joulukuuta 2012

Syksyinen synttärikakku sisaruksille


Tällainen kookkaanpuoleinen täytekakku tilattiin sisarusten yhteissynttäreille. Toiveena oli mansikkamoussea väliin (ohje TÄÄLLÄ), nuo päällä olevat tekstit ja syksyiset lehdet.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

John Deere-täytekakku


Myös 22-vuotias pikkuveljeni halusi syntymäpäiväkseen Jontikkakakun. Jontikka marsipaanista. Testailin uusia pursotustyylejä. Tässä kakussa ihan perus mansikkainen sisälmys.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Mutakakkua ja Flora Vanillaa

6-vuotiaan poikani synttäreillä oli tietenkin myös mutakakkua Flora Vanilla-vaahdon kanssa. Se on pojan ehdotonta herkkua :) Ohje TÄÄLLÄ.

torstai 22. marraskuuta 2012

Suklaacookiepalat

Synttärisankarimme herkkua on myös nämä suklaacookiespalat (mun mielestä ennemminkin suklaaviipalepikkuleivät), joten niitä oli myös synttäreillä pöydässä. Ohje TÄÄLLÄ.

maanantai 19. marraskuuta 2012

Tiikerikuppikakut

Taas näitä mun bravuurileivonnaisia. Tein näitäkin Väinön synttäreille, taisin tehdä ainakin 40 kpl kun juhlittiin kolmena päivänä :)

Nämä onnistuivat jo aika hyvin. Kuorrutusta tehdessä sulatettu suklaa menee joskus rakeiseksi kun lisää kerman joukkoon. Näihin tuli ihan samettinen tuo kuorrutus. En nyt laittanut mitään sörsseleitä tuohon koristeeksi, välillä näinkin. Ohje on täällä varmaan jo miljoonaan kertaan, joten TÄSSÄ linkki ohjeeseen.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Myskihärkäkakku 6-vuotiaalle



Tämä on toinen 6-vuotiaamme synttäritäytekakuista. Toivoi kyllä kuollutta myskihärkää kakun päälle, mutta tein kuitenkin elävän :) Kakun välissä mansikkarahkaa.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Jontikkakakku


Tätä traktorikakkua syötiin Väinön synttäreillä. Tein veljeni kakkuun lähes samanlaisen traktorikoristeen, siitä postaus myöhemmin. Tämän kakun välissä liian löröä mansikkarahkaa ja muutenki meni sen verran pieleen kaikki, et meinasin nakata seinään ja tehdä uuden. Mutta kakku maistui hyvälle, mikä ehkä on tärkeintä.

lauantai 10. marraskuuta 2012

Nina Lincolnin suklaakakku synttäreille

Tämä Nina Lincolnin suklaakakku oli 6-vuotiaan poikani synttärikahvipöydässä herkuteltavana. Koristeena värikkäitä suklaarakeita sikin sokin. Ohje löytyy TÄÄLTÄ.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Vähän jo joulua...

Glögiä on juotu jo reilu kuukausi, ja ensimmäiset piparit leivottu toissa viikolla :)
Joulukalenteria en saa blogiin aikaiseksi tänä vuonna, mutta kyllä näitä joulupostauksia taitaa muutamia tänne tupsahtaa. Tein siis pikkusatsin Paraisten piparkakkuja, ohje TÄÄLLÄ.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Iso Angry Birds kakku

4-vuotiaan synttäreitä jatkettiin tällä isommalla kakulla, koristeet samanmoiset kuin siinä pienemmässäkin kakussa. Kääretorttupohjista koottu, kostutus vedellä laimennetulla lemon-lime-limsalla, välissä Rainbow trooppista hilloa ja 200 g Valio vaniljarahkaa, n. 3½ dl Flora vispiä ja sokeria. Päällä Flora Vispi ja Flora Kuohu.

torstai 1. marraskuuta 2012

Angry Birds kakku 4-vuotiaalle


Meidän 4-vuotias halusi synttäreilleen Angry Birds-täytekakun.  Tein kääretorttupohjista muka pienen ja korkean kakun. Ei siitä kyllä pieni tullut, mutta saatiin kuitenkin syötyä. 

Kostutus vedellä laimennetulla lemon-lime limsalla. Välissä Rainbow trooppista hilloa sekä 200 g Valion vaniljarahkaa, 1 prk Flora Vispiä, ½ dl sokeria. Päällä Flora Vispi ja Flora Kuohu tuttuun tapaan. Koriste marsipaanista ja sokerimassasta. Kynttilät sankarin toiveesta.

maanantai 29. lokakuuta 2012

Minttudomino-pätkiskakku 4v synttäreille

Tätä syötiin meidän nelivuotiaan synttäreillä, Pätkis ainakin maistuu tarpeeksi tässä kakussa! Tein tämän 22 cm vuokaan, tuli vähän korkeampi kakku. 
Ohje löytyy TÄÄLTÄ.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Valkosuklaa-daimkakku

Tein tätä vieraille :) 
Päälle rouhin puolikkaan isosta Daim-patukasta sekä hieman maitosuklaata. Tämä kakku hyytyy todella nopeasti, oli ollut alle kaksi tuntia hyytymässä kun jo irrotin vuoasta, ja hyvin pysyi kasassa. Voin suositella tätä kakkua! Onnistuu tehdä lyhyelläkin varoitusajalla.

Ohje löytyy TÄÄLTÄ.

tiistai 23. lokakuuta 2012

10-vuotis hääpäiväkakku



Tilauksesta 10v hääpäiväkakku maidottomasta kermasta. Käytin tässä taas Sunnuntai kuohkeaa vispiä. Paniikki iski koristeen teon kanssa, kun jäi taas niin viime tippaan. Kakun välissä perus mansikat.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Valkosuklaa- ja mansikkamoussea jälkkärinä


Rippijuhlakakkuja tehdessä ymmärsin pihistää hieman valkosuklaa- ja mansikkamoussea jälkiruokamaljoihin ja maistelimme siskoni kanssa, miten nuo mousset sopii toisiinsa. Tuota kyseistä valkosuklaamoussea tein siihen kakkuun ekaa kertaa, ja epäilyksistäni huolimatta oli todella hyvää, ei liian äitelää. Ja mousset sopi yhteen paremmin kuin hyvin, tätä voisi tehdä joskus ihan jälkiruoaksikin. 
Moussejen ohjeet TÄÄLLÄ.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Mangoleivokset



Herkulliset mangoleivokset

Kääretorttupohja:
4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita ne varovasti muna-sokerivaahtoon. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle ja paista 225 asteessa n. 8 minuuttia.

Kostutus:
3/4 dl appelsiinimehua (laimenna hieman vedellä)

Hyydyke:
1 prk rahkaa (250 g)
100 g valkosuklaata
½ dl sokeria
½ dl appelsiinimehua
2 liivatelehteä
1 prk Flora Vispiä

Päälle: 
2 prk (yht 250g) mangososetta (laitoin mango-pilttiä)

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 5-10 minuutiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita rahkaan sulatettu valkosuklaa ja sokeri. Sulata kylmästä vedestä puristetut liivatelehdet kiehuvan kuumaan appelsiinimehuun. Lisää liivateseos ohuena nauhana rahkan joukkoon. Lisää viimeisenä kermavaahto.

Kaada rahkaseos kostutetun kääretorttupohjan päälle ja levitä tasaiseksi. Laita jääkaappiin hyytymään. Kun on hyytynyt muutamia tunteja, levitä "piirakan" päälle pilttiä tms. Leikkaa piirakka leivoksiksi.

Mangopiltin voi vaihtaa johonkin muuhun hedelmä- tai marjasoseeseen, tai esim. vanukkaaseen. Vauvanruokia kannattaa maistella, onko niissä tarpeeksi sokeria ja lisää tarpeen tullen. Mangopiltti on tarpeeksi maukasta ilman sokerin lisäämistäkin :)

Ohje otettu Herkkusuut-blogista.

torstai 11. lokakuuta 2012

Syksyinen pöllötäyskäri 2v. tytölle



Tilauksesta tein taas maidottoman täytekakun. Tämä meni siis 2-vuotiaan tytön synttäreille. Toivottiin jotain eläinaiheista kakkua ja päädyin sitten lopulta pöllöihin, ne on niin hauskoja! :)  

6 munan pohja, kostutus Fun light appelsiinimehulla, välissä Rainbow trooppista hilloa (appelsiinin, ananaksen ja mangon makuista) ja Sunnuntai kuohkeaa vispiä. Päällä myös samaista "kermaa". Koriste marsipaanista, pastaväreillä värjättynä (esim. tuo ruskea).

maanantai 8. lokakuuta 2012

Daim viipaleet


Nykyään minäkin tykkään tehdä itse pikkuleipiä, kun oon löytänyt näitä helppoja viipale-pikkuleipien ohjeita. Nämä on ihan uskomattoman hyviä!

Daim viipaleet

200 g voita
200 g sokeria
1 keltuainen
2 rkl siirappia
3 tl vaniljasokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
2 isoa Daim patukkaa

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Pilko Daim-patukat pikku palasiksi esim. veitsellä. Vatkaa pehmeä voi sokerin kanssa vaahdoksi. Lisää keltuainen vatkaten sekä siirappi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää yhdessä Daim-murusten kanssa taikinaan. Leivo kahden sormen paksuisia tankoja pellille leivinpaperin päälle, ja paina vähän kasaan. Tangot leviävät uunissa melkoisesti! :) Paista 200 asteessa n. 9 min.
Leikkaa tangot heti uunista oton jälkeen vinoiksi viipaleiksi. 

Ohje Herkkusuut-blogista.

perjantai 5. lokakuuta 2012

tiistai 2. lokakuuta 2012

Pojalle rippitäyskäri sinisillä kukilla



Tämä matkasi serkkupojan rippijuhliin heinäkuun lopulla. Tässäkin 6 munan pohja, kostutus lemon-limsa/vesiseoksella, välissä perinteiset mansikkahillo ja mansikkasurvos, sekä Flora Vispi. Päällä Flora Vispi ja Flora kuohu, marsipaani-sokerimassa kukat, hopeakuulat ja sulatettu tumma suklaa.

lauantai 29. syyskuuta 2012

Rippikakku vihreällä kukalla


Tämä valtavan kokoinen kakku meni samaisiin rippijuhliin kuin toinen voikkareistakin. Tässä oli 6 munan pohja, kostutus lemon-lime-limsa-vesiseoksella, välissä mansikkamousse ja valkosuklaamousse. Muistaakseni alemmassa kerroksessa mansikkamousse ja ylempänä valkosuklaamousse. Päällä Flora Vispi ja Kuohu, tummaa suklaata, sokerihelmiä ja marsipaanikukka päivänkakkara-silikonimuotilla.

Mansikkamousse

3,5 liivatelehteä
1 dl Flora Vispiä
100 g ranskankermaa (eli Crème Fraîche)
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
150 g mansikoita soseutettuna


Ota tuorejuusto huoneenlämpöön pehmenemään. Liota liivatelehtiä runsaassa kylmässä vedessä n. 10 min. Sulata mansikat ja soseuta ne tehosekoittimella. Vatkaa Flora Vispi vaahdoksi. Sekoita keskenään ranskankerma, tuorejuusto, sokeri, vaniljasokeri ja soseutetut mansikat. Liuota vedestä puristetut liivatelehdet pieneen määrään (esim muutama ruokalusikallinen) kiehuvaa vettä, anna jäähtyä hetki. Kaada liivateseos edellä mainittuun seokseen ohuena nauhana, sekoita hyvin ja nostele joukkoon lopuksi kermavaahto.

Parhaiten kakunteko onnistuu kun kokoaa kakun irtopohjavuokaan. Itse paistan kakun 24 cm halk. kakkuvuoassa ja täytän irtopohjavuokaan joka on saman kokoinen. Kakusta tulee kuitenkin korkeampi kuin irtopohjavuoka, joten reunoja pitää jatkaa reunakalvoilla tai esim. kaksinkertaisesta leivinpaperista tehdyillä suikaleilla, jotka ikään kuin jatkaa kakkuvuoan reunoja. (Kiinnitä ne toisiinsa teipinpalalla). Laita ensin irtopohjavuoan reunan ja pohjan väliin leivinpaperi ja kiinnitä reunus. Aloita sitten kakun kokoaminen kuten normaalisti, pohjalevy ensin, kostuta, puolet täytteestä sen päälle ja seuraava kerros jne.

Hyydytä kakkua n. 4 tuntia tai yön yli jääkaapissa. Avaa irtopohjavuoan reunus ja poista leivinpaperisuikaleet. Mansikkamoussen ohje alunperin Hellapoliisilta (muokkasin hieman ohjetta). Täyttämisohjeita luin Kinuskikissalta. 

Liivatteilla hyydytettävää moussea sisältävät täytekakut kannattaa tehdä irtopohjavuokaan, koska muuten joutuu olemaan tosi varovainen ettei moussea valu kakun välistä pois. Sitä tulee yhteen väliin melko runsaasti ja se on ennen hyytymistään melko vetelää tavaraa.


Valkosuklaamousse

2 levyä Pandan valkosuklaata (yht. 260 g)
2 kananmunaa
2 liivatelehteä
3 dl kuohukermaa

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen n. 10 minuutiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi.
Sulata suklaa vesihauteessa tai varovasti mikroaaltouunissa, vähän väliä sekoittaen. Vatkaa munat sähkövatkaimella suklaan joukkoon yksitellen.
Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja liuota ne kiehuvaan vesitilkkaan. Kaada seos valkosuklaa-munavaahtoon samalla vatkaten. Sekoita joukkoon kermavaahto.

Tämä ohje Hyvää Suomesta-sivuilta.

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Toinen rippivoikkari



Tässä molemmat rippijuhliin tehdyt voikkarit. Kumpikin menivät siis eri juhlapaikkoihin.


Iso kinkkuvoileipäkakku

40 viipaletta Vaasan isopaahto grahamia
4-5 dl kasvislientä

Täyte:
900 g kinkkusuikaleita
2 keltaista paprikaa
1 nippu persiljaa (jätä hieman koristeluun)
800 g (4x 200 g) Valio Eila laktoositon ranskankerma (crème fraîche)
1 tl mustapippuria

Kuorrutus:
400 g (2x200 g) Valio Viola kevyt maustamaton laktoositon tuorejuusto
1 ruohosipuliruukku
400 g (2x 200g) Valio Eila laktoositon ranskankerma (crème fraîche)

Koristelu:
Ohuen ohutta kinkkua (tässä muistaakseni Pouttu ohuen ohut savukinkku)
Keltaista ja punaista paprikaa
loput persiljat


Leikkaa leivistä reunat pois ja laita ne pussiin odottamaan ettei kovetu.

Silppua kinkkusuikaleet, paprikat ja persilja pieneksi silpuksi. Sekoita joukkoon ranskankermat. Rouhi joukkoon mustapippuria. (Tarkista maku.)

Keitä kattilassa 5 dl vettä ja liuota siihen kasvisliemikuutio.

Aloita kakun kokoaminen. Levitä tarjottimelle 8 paahtoleipäviipaletta. Yhdessä kerroksessa siis 8 leipää.

Kostuta viipaleet kevyesti kasvisliemellä (varsinkin reunat).

Levitä täytettä leipäviipaleille. Kakkuun tulee 4 väliä, eli jaa aluksi täyte suunnilleen neljään osaan. Jatka laittamalla aina täytteen päälle uusi kerros leipiä, kostuta ja levitä täyte.

Kostuta vielä ylin kerros leipää. Sekoita päällistä varten tuorejuustot ja ranskankermat kunnolla sekaisin. Tuorejuusto kannattaa ottaa huoneenlämpöön n. 15 min ennen päällisen tekemistä, että ehtii hieman pehmetä.

Kuorruta kakku tuorejuusto-ranskankermaseoksella. Tähän kakkuun pursotin vähän päälle tuota kuorrutusta. Koristele haluamallasi tavalla.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Rippijuhlavoikkari



Muutama Tupperwaren kakkukupu :)
Postailen nyt heinäkuun lopussa tehtyjä rippijuhla-voileipäkakkuja. Jäänyt näköjään postaamatta aikaisemmin. Tässä ensimmäinen. Laitan taas ohjeen, vaikka se on jo miljoonaan kertaan täällä blogissa. Mutta nyt siis tein pyynnöstä pelkästä grahampaahdosta.

Iso kinkkuvoileipäkakku

40 viipaletta Vaasan isopaahto grahamia
4-5 dl kasvislientä

Täyte:
900 g kinkkusuikaleita
2 keltaista paprikaa
1 nippu persiljaa (jätä hieman koristeluun)
800 g (4x 200 g) Valio Eila laktoositon ranskankerma (crème fraîche)
1 tl mustapippuria

Kuorrutus:
400 g (2x200 g) Valio Viola kevyt maustamaton laktoositon tuorejuusto
1 ruohosipuliruukku
400 g (2x 200g) Valio Eila laktoositon ranskankerma (crème fraîche)

Koristelu:
Ohuen ohutta kinkkua (tässä muistaakseni Pouttu ohuen ohut savukinkku)
Pippurikinkku (Rainbow ohut pippurikinkku)
Keltaista ja punaista paprikaa
loput persiljat


Leikkaa leivistä reunat pois ja laita ne pussiin odottamaan ettei kovetu.

Silppua kinkkusuikaleet, paprikat ja persilja pieneksi silpuksi. Sekoita joukkoon ranskankermat. Rouhi joukkoon mustapippuria. (Tarkista maku.)

Keitä kattilassa 5 dl vettä ja liuota siihen kasvisliemikuutio.

Aloita kakun kokoaminen. Levitä tarjottimelle 8 paahtoleipäviipaletta. Yhdessä kerroksessa siis 8 leipää.

Kostuta viipaleet kevyesti kasvisliemellä (varsinkin reunat).

Levitä täytettä leipäviipaleille. Kakkuun tulee 4 väliä, eli jaa aluksi täyte suunnilleen neljään osaan. Jatka laittamalla aina täytteen päälle uusi kerros leipiä, kostuta ja levitä täyte.

Kostuta vielä ylin kerros leipää. Sekoita päällistä varten tuorejuustot ja ranskankermat kunnolla sekaisin. Tuorejuusto kannattaa ottaa huoneenlämpöön n. 15 min ennen päällisen tekemistä, että ehtii hieman pehmetä.

Kuorruta kakku tuorejuusto-ranskankermaseoksella. Tähän kakkuun pursotin reunoille ja vähän päällekin tuota kuorrutusta. Koristele haluamallasi tavalla.

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Superpika mansikkakakkunen


Erittäin nopealla aikataululla tehty pieni mansikkakakku. Kääretorttupohjasta väsätty. En jaksanut enää laittaa mansikoita pakasterasioihin, niin ajattelin, josko olisi kivempi tehdä lopuista mansikoista täytekakku. Iskin sitten joka väliin ja päälle kunnon kerroksen mansikkaviipaleita. Kostutusta en muista mitä se oli, mutta välissä siis mansikkahillo, mansikkaviipaleet ja Flora vispi. Pursotukset Flora Vispiä.

maanantai 20. elokuuta 2012

Ruusuritarikunnan suklaakakkua taas


Tätä tein tilauksesta. Koristelu meni kiireessä vähän pieleen, mutta jospa maku edes oli kohdillaan. Eli koristeena suklaarouhe, Namelli minttusuklaapallot ja sokerihelmiä. Ohje löytyy TÄÄLTÄ.