perjantai 9. syyskuuta 2011

Dinosaurussynttärit



Reinon synttäreitä juhlittiin myös dinosaurusteemalla. Perus täytekakku ja Valkosuklaa-Geishakakku koristeltuna dinoilla, jotka on tehty silikonimuotilla marsipaanin ja sokerimassan sekoituksesta. Tein siis Valkosuklaa-Geishakakun ohjeella mutta vaihdoin Geishan tilalle Fazerin Marianne-suklaan. Tuli muistaakseni hyvää siitäki.

torstai 8. syyskuuta 2011

Reinolle Tomi Traktori-kakku


Eilen juhlittiin meidän kolmevuotiasta Reinoa ja tein sankarin toiveesta Tomi Traktori -koristeen kakun päälle. Laitan nyt tähän täytekakkupohjan ohjeen kun en varmaan ole aikasemmin muistanut laittaa. Tuli kerrankin tehtyä vähä erilainen täyte, kun aina teen jotain mansikkaista.

Täytekakun pohja

6 munaa (L-kokoisia)
3 dl sokeria
2,25 dl vehnäjauhoja
1,5 dl perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kulhossa kuivat aineet ja lisää ne siivilän läpi munavaahdon joukkoon. Sekoita hyvin mutta varovasti. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka. Paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla n. tunti. Kakkupohja kannattaa leipoa muutama päivä ennen sen täyttämistä.

Täytin kakun näin:

Kostutus:
n. 4 dl lemon-lime limsaa
n. 3 dl vettä

Väliin:
Appelsiinimarmaladia 
1 prk eli 2,5 dl Flora Kuohua
1 prk eli 200 g Valio maustettua Vanilja rahkaa
n. ½ dl sokeria

Laita marmeladi ensin siivilän läpi ettei siihen jää kuoripaloja.
Vatkaa Flora kuohu vaahdoksi, mausta sokerilla ja vatkaa joukkoon vaniljarahka.

Laitoin marmeladia ihan ohuen kerroksen kun se on niin äitelän makuista. :) Yksi marmeladipurkki tais riittää. Marmeladin päälle laitoin tuota kerma-rahkaseosta.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Suklaa-kahvipiirakka


Suklaa-kahvipiirakka

4 dl sokeria
5 munaa
2 dl kylmää vahvaa kahvia
250 g margariinia
6 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
4 tl vanilliinisokeria
100 g tummaa suklaata

Kuorrutus:
75 g margariinia
500 g tomusokeria
½ dl kahvia
2 tl vaniljasokeria

Pinnalle: 
n. 50 g tummaa suklaata sulatettuna (raitoja) / suklaaströsseleitä / tummaa suklaata raastettuna

Pohjan valmistus:
Sulata rasva ja lisää siihen kylmä kahvi. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Sekoita keskenään kuivat aineet. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munavaahtoon vuorotellen kuivat aineet, rasva-kahviseos ja sulatettu suklaa. Sekoita hyvin mutta varovasti. Kaada taikina syvälle pellille leivinpaperin päälle. Paista 225 asteessa n. 20 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä ja valmista kuorrutus.

Kuorrutuksen valmistus:
Sulata rasva. Sekoita joukkoon kahvi, tomusokeri ja vaniljasokeri. Kuorrutteen tulee olla paksuhkoa. (Teen usein kuorrutteen aika summassa. Laitan sulatetun rasvan joukkoon ensin osan kahvista ja tomusokerista ja lisään niitä vähitellen kunnes kuorrute on sopivan paksuista.) Levitä kuorrutus tasaisesti jäähtyneen pohjan päälle. Jos kuorrute valuu pohjan päältä pois tai pohja kuultaa liikaa kuorrutteen alta, lisää tomusokeria kuorrutteeseen. Jos kuorrutus tuntuu liian paksulta, lisää siihen kahvia pieniä määriä kerrallaan. Ripottele pinnalle suklaaströsseleitä. Jos teet itse suklaasta raastetta tai sulatat sitä, tee ne ennen kuorrutteen valmistamista.

Ohje on "Ristiäisistä rääppiäisiin" -ohjekirjasta, mutta tässä on mun versio siitä. Pitäisi vähän muokata tuota ohjetta pohjan osalta, kun siitä tuppaa tulemaan liian paksu.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Kääretorttu

Kuvaa ei valitettavasti ole tähän hätään, mutta laitan nyt kuitenki ohjeen millä teen kääretortun.

Kääretorttu

4 munaa
2 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta

Väliin hilloa tms.

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne varovasti käännellen muna-sokerivaahtoon. Paista 225 asteessa 7-8 min.

Kumoa paistettu kääretorttulevy sokeroidulle leivinpaperille. Anna jäähtyä hetken ja levitä hillo. Kääri tiukaksi rullaksi leivinpaperin avulla.

Gluteenittoman kääretortun voi tehdä pelkistä perunajauhoista, eli perunajauhoja 2 dl ja ei ollenkaan vehnäjauhoja.


Tässäpä vielä yksi hyvä kääretortun täyte...

Appelsiinituorejuustotäyte kääretorttuun

2 dl kuohukermaa
200 g appelsiinituorejuustoa
3 rkl appelsiinimehua
2 rkl sokeria
2 tl vanilliinisokeria

Vaahdota kerma. Sekoita kermavaahtoon tuorejuusto, mehu ja sokerit. Levitä JÄÄHTYNEELLE kääretorttulevylle. Rullaa torttu tiukasti leivinpaperin avulla. Laita heti jääkaappiin.

Vadelma-valkosuklaapiirakka


Parhaat ohjeet on äitin ikivanhasta reseptivihkosta, tässä yksi esimerkki. Tämä on tosi helppo tehdä ja hyvää peruspiirakkaa. Jos laittaa valkosuklaata päälle, niin ei oo niin arkista... :)

Vadelma-valkosuklaapiirakka

4 munaa
3 dl sokeria
200 g sulatettua margariinia
2 dl maitoa
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria

Päälle:
vadelmia tai muita marjoja
n. 100g valkosuklaata sulatettuna

Sekoita munat, sokeri, sulatettu margariini ja maito kulhossa vispilällä. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää ne taikinaan. Varo sekoittamasta liikaa ettei tule sitkeää taikinaa. Kaada taikina pellille leivinpaperin päälle, ripottele marjoja päälle. Paista 200 asteessa 30 min. 

Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa. Laita pussiin ja tee raitoja jäähtyneen piirakan päälle. Jos valkosuklaaraidat ei meinaa jähmettyä, nosta piirakka pellillä jääkaappiin hetkeksi.

Omppumurupiirakkaa


Tämä on parasta omenapiirakkaa mitä oon ikinä tehny! Ohje on alunperin joku raparperipiirakka, joten tämän voisi tehdä raparperistäkin.

Murupiirakka
(piirakkavuokaan)

Pohja:
2 munaa
2 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 dl maitoa
100 g sulatettua voita tai margariinia

Päälle:
2 raastettua omenaa
kanelia

Pinnalle:
50 g pehmeää margariinia
1 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
1 dl vehnäjauhoja

Sulata rasva. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Sekoita taikinaan lopuksi sulatetun rasvan ja maidon seos.

Laita taikina voideltuun piirasvuokaan. Raasta omenat ja ripottele omenaraaste ja kaneli taikinan päälle. Sekoita ja nypi vielä muruseoksen ainekset keskenään ja lisää se piirakan pinnalle tasaisesti. Paista 175 asteessa noin 30 min.

Voit myös kaksinkertaistaa ainekset ja tehdä piirakan pellille!